UUSI HEAD OF SALES OULUUN –
JERRY KEISALA
Juhan Auton Oulun toimipisteessä on aloittanut uutena Head of Salesina Jerry Keisala. Jerry vastaa Oulun automyynnin toiminnoista, joihin kuuluvat Toyotan ja Lexuksen uusien autojen myynti, käytettyjen autojen myynti sekä yritysmyynti.
Autoala ei ole Jerrylle vieras, ja myös Juhan Auto on tullut hänelle tutuksi jo aiemmin yhteistyökumppanina.
– Juhan Autossa minua kiinnostivat erityisesti perheyrityksen arvot ja vahva merkkiedustus. Tunsin yritystä ja ihmisiä jo entuudestaan yhteistyön kautta, joten tiesin tulevani hyvään porukkaan. Vastaanotto on vahvistanut sitä käsitystä entisestään, Jerry kertoo.
Jerryn työura on rakentunut vahvasti myynnin, asiakkuuksien ja myynnin johtamisen ympärille. Kokemusta on kertynyt niin kuluttaja- kuin yritysmyynnistä useilla eri toimialoilla. Vakuutusalalla Jerry työskenteli pitkään muun muassa autoliikekanavan parissa, minkä jälkeen ura on jatkunut myynnin ja myynnin johtamisen tehtävissä ohjelmisto-, teollisuus- ja taloushallintoaloilla. Ennen siirtymistään Juhan Autoon hän työskenteli aluejohtajana.
Nyt ympyrä tavallaan sulkeutuu, kun työura jatkuu jälleen autojen parissa.
– Autoala on aina kiehtonut minua. Uskon, että eri toimialoilta kertynyt kokemus myynnistä, johtamisesta ja asiakkuuksien kehittämisestä antaa hyvän pohjan myös autokauppaan. Samalla minulla on mahdollisuus katsoa toimintaa hieman ulkopuolisin silmin ja tuoda mukaan ajatuksia siitä, mitä muualla tehdään hyvin. Eri toimialoilla asiakkaiden tarpeita ja odotuksia oppii myös katsomaan hieman eri näkökulmista.
Ensimmäisenä Jerry ei kuitenkaan aio lähteä muuttamaan asioita vain muuttamisen vuoksi. Alkuvaiheen tärkein tehtävä on tutustua Juhan Auton ihmisiin, kulttuuriin ja toimintatapoihin.
– Haluan ensin ymmärtää, mikä täällä toimii ja miksi. Organisaatiossa on valtavasti osaamista ja kokemusta, jota haluan kuunnella. Sen jälkeen voidaan yhdessä miettiä, missä voimme kehittyä ja miten pystymme jatkossakin vastaamaan asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin sekä erottautumaan kilpailijoista vielä vahvemmin eduksemme.
Toyotan ja Lexuksen kanssa lähtökohdat tähän ovat Jerryn mielestä erinomaiset.
– Toyota ja Lexus ovat luottamuksen ikoneja. Toyotan vahva markkina-asema Suomessa ei ole sattumaa, vaan sen takana ovat tuotteiden lisäksi vuosien aikana rakennettu luottamus. On hienoa päästä tekemään töitä näin vahvojen merkkien kanssa.
Head of Salesina Jerry kuvailee itseään luotettavaksi, tavoitteelliseksi ja ennen kaikkea tiimipelaajaksi. Hänelle johtaminen ei tarkoita organisaation yläpuolelle asettumista, vaan ihmisten auttamista onnistumaan omassa työssään.
– Toivon, että minut nähdään ennen kaikkea yhtenä porukasta. Haluan aidosti auttaa ihmisiä kehittymään ja onnistumaan niin yksilöinä kuin yhteisönä. Olen tavoitteellinen ja haluan, että teemme hyvää tulosta, mutta parhaat tulokset syntyvät mielestäni silloin, kun ihmiset kokevat onnistuvansa yhdessä.
Tulevaisuudessa Jerry haluaa olla mukana kehittämässä Juhan Auton toimintaa ja tuomassa autokauppaan myös uusia näkökulmia muilta toimialoilta.
– Meillä on vahvat merkit, osaavat ihmiset ja hyvä pohja, jonka päälle rakentaa. Minua motivoi mahdollisuus miettiä yhdessä, miten voimme kehittää toimintaamme, palvella asiakkaitamme jatkossakin parhaalla mahdollisella tavalla ja tehdä asioita tavalla, joka erottaa Juhan Auton kilpailijoista edukseen.
Työn ulkopuolella Jerry viettää aikaa perheensä kanssa. Vapaa-ajalla hänet löytää usein kuntosalilta tai golfkentältä.
– Golfissa riittää opeteltavaa pitkäksi aikaa, mikä taitaa olla osa sen viehätystä. Samalla se tarjoaa hyvän vastapainon työlle.
Jerry odottaa innolla tulevaa ja ennen kaikkea mahdollisuutta päästä tuntemaan Juhan Auton ihmiset ja toimintatavat entistä paremmin.
– Tässä vaiheessa tärkeintä on kuunnella, oppia ja tutustua porukkaan. Sen jälkeen lähdetään yhdessä rakentamaan seuraavia askelia.
Koko Juhan Auton väki toivottaa Jerryn lämpimästi tervetulleeksi taloon!